torstai 30. huhtikuuta 2009

Vappumunkit


Päätinpä kerrankin tehdä itse munkkeja ja mistäpä muualta olisin ohjetta etsiskellyt kuin täältä netistä. Tässä ohje, jolla nämä tein. Helppoja tehdä. Turhaan olen pelännyt rasvassa keittämistä. Yhtään rakkulaa en saanut, eikä rasvakaan syttynyt palamaan. :) Nam!


Menköön nyt tuonne pulla-kategoriaan, kun ei oikein muihinkaan sovi. Hauskaa vappua kaikille!



Makaronisalaatti


Tein myös salaattia siltä varalta, että nälkä yllättää vappuna.

Eli tässä on keitettyjä makaroneja, pakasteherneitä, hernemaissipaprikaa, majoneesia, pieni tilkka etikkaa, valkopippuria ja kinkkua sekä myöskin pieniksi kuutioiksi pilkottua omenaa.

Pienet lihapullat




Tein pieniä lihapullia vapuksi.

750 g jauhelihaa
1 kananmuna
1 prk kermaviiliä
1 pss sipulikeittoaineksia
1 dl korppujauhoja

Sekoita kermaviili, korppujauhot, sipulikeittoainekset sekä kananmuna keskenään. Lisää joukkoon jauheliha ja vaivaa se taikinaksi. Ota taikinaa nokare kerrallaan ja pyöritä pulliksi leivinpaperin päälle uuninpellille. Paista 200 asteessa kunnes kypsiä (en katsonut aikaa...)

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Raparperikiisseli



Onkohan täällä ketään toista joka vuosi toisensa jälkeen huomaa huhtikuussa, että kaikki edelliskesänä pakastimeen jemmatut raparperit ja marjat odottaa edelleen pakastimessa. Kun ei raaski käyttää, ettei lopu kesken... Huokaus... Tässä tänään tehtyä raparperikiisseliä jäätelön kera. Nam!





lauantai 25. huhtikuuta 2009

Helppo pippurikastike pihveille



Tästä ei nyt ole kuvaa, mutta täytyy kirjoittaa resepti näin itselle muistiin, kun oli niin helppo ja hyvä kastike.



1 mustapekkajuusto

2 dl kermaa

sinappia

soijakastiketta



Sulata juusto paloina kermassa. Lisää sinappia ja soijakastiketta (laitoin molempia ehkä ruokalusikallisen). Keitä hetken aikaa kokoon jotta kastike hieman saostuu. Tarjoa perunoiden ja pihvien kanssa.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Täytetyt letut (laktovegaaniset)






Eilenillalla tein täytettyjä lettuja iltapalaksi.



Täyte:


1 pieni sipuli tai puolikas isosta

1/2 paprika

2-3 rkl ruskeita säilykepapuja

tummaa soijarouhetta pari kourallista

mausteita


Kuullotin pannulla sipulisilppua ja paprikaa pieniksi paloiksi leikattuna. Laitoin sekaan muutaman ruokalusikallisen ruskeita säilykepapuja muussattuna. Lisäksi kypsensin soijarouhetta keittämällä sitä vedessä viitisen minuuttia. Sekoitin kaikki aineet sekaisin ja maustoin suolalla, mustalla pippurilla, paprikajauheella sekä miedolla chilirouheella ja basilikalla.



Lettutaikina:


2 dl jauhoja

1/2 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa


1 tl sokeria

3 dl maitoa



Sekoitin ensin kuivat aineet ja vatkasin sitten maidon sekaan. Annoin taiinan tekeytyä ensin kymmenisen minuuttia ennen paistamista. Valmiin letun päälle levitin täytettä ja käärin rullalle sekä siirsin uunin kestävään vuokaan. Ne olisi nimittäin voinut vielä käyttää juustoraasteen kanssa uunissa, mutta en malttanut tehdä sitä tällä kertaa. :)



Oheisesta satsista sain paistettua viisi lettusta, joka riitti meille kahdelle. Taisi olla aika hyviä, kun minä ehdin syödä vain yhden. :)

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Mustikka-vadelmakiisseliä






Onpa vaikea kuvattava tuo kiisseli. Ilman valaistusta tulee ihan sumeita kuvia, ja valaistuksen kanssa pinta kiiltelee niin että häikäisee...



Tässä siis ihan normaali kiisseli mustikoista. Perunajauhot oli loppu, joten suurustin Maizenalla. Valmiiseen kiisseliin lisäsin loput mustikoista sekä vadelmat.

Broilerinsuikaleita fetalla ja mandariineilla




Tähän eiliseen broiskukastikkeeseen laitoin valmiiksi maustettuja broilerinsuikaleita, makeaa chilikastiketta, muutamia fetakuutioita sekä säilykemandariineja. Mikähän ainesosista mahtaa saada aikaiseksi tuon juoksettumisen? "Mössö" ei näytä kovin herkulliselta, vaikka olikin ihan hyvän makuista.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Soijarouheperunasoselaatikko



Soijarouhe on näppärä jauhelihan korvike. Säilyy kuiva-ainekaapissa ja sopivasti maustamalla sitä ei juurikaan jauhelihasta erota. Tänään tein siitä perunasoselaatikkoa. Eli kypsensin soijarouheen ensin keittämällä sitä vedessä sekä maustoin suolalla ja mausteilla. Ruskistin sipulisilppua ja sekoitin soijarouheen ja sipulin perunasoseen joukkoon. Laiton seoksen lasivuoassa uuniin noin puoleksi tunniksi. Perunasoseeseen olisi voinut lisätä vielä kananmunan, mutta kun tuo tytär kieltäytyy nykyään senkin syömisestä, niin se oli jätettävä pois.




sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Pääsiäisen leivonnaiset







Tällainen kahvipöytä meillä oli tänään. Vasemmalla pullakranssi, jossa appelsiinimarmeladia ja sitruunatahnaa, tämä piimäkakku kaksinkertaisena, hedelmätäytekakku sekä rahkapiirakka. Muut olivat munattomia, paitsi tuo täytekakku.

Pääsiäisen tarjoilut



Niinhän siinä taas kävi, että sitä kameraa ei muistanut siinä vaiheessa, kun hirveässä nälässä koko aamupäivän valmistelujen jälkeen malttamattomana iski kiinni ruokiin.


Meillä siis syötiin valkosipuliperunoita (ei kuvaa), edit pyynnöstä: kasvispihvejä (ei kuvaa) joissa keitettyä perunaa, porkkanaa, bataattia ja kukkakaalia survottuna sekä sipulia ruskistettuna, pyörittelin maustetun survoksen vehnäjauhojen avulla pihveiksi ja paistoin pannulla pinnalta rapeiksi, juusto-kurkku-viinirypälesalaattia (ei kuvaa), karitsanpaistia







(kyllä se siellä pussissa on kuten myös pari pussillista keittojuureksia),


yrttifocaccia -leipää, edit: ohje on Marien ohjeesta mukaeltu, tuoreiden yrttien puutteessa laitoin kuivattua rosmariinia ja timjamia.









täytettyjä kananmunia (vähän huono kuva, mutta pilkottaa tuossa oikeanpuolimmaisella tarjottimella salaattipedin päällä)








sekä jälkiruoaksi aivan sairaan hyvää appelsiinirahkaa




perjantai 10. huhtikuuta 2009

Muffinsseja viemisiksi






Tein viemisiksi samoja dubbelnougattäytteisiä suklaarusinamuffinsseja kuin mitä olen aiemminkin tehnyt. Nyt yritin tehdä niistä vähän juhlavamman näköisiä vähän koristelemalla, mutta lopputulos on kyllä kovin alkeellinen.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Lihaperunalaatikko



Tänään söimme tuikitavallista lihaperunalaatikkoa. Sen verran nälkäisiä oltiin, että kuva on otettu siinä vaiheessa, kun laatikkoa oli kipossa enää nokare.







Viipaloi kuorittuja perunoita voidellun laakeahkon vuoan pohjalle.  Silppua sipulia päälle ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Ripottele päälle Koskenlaskijanokareita (sitä perinteistä) puolen paketin verran. Lisää päällimmäiseksi kerros sianlihasiivuja, jotka on maustettu suolalla. Lorauta vuokaan pari desiä vettä. Paista uunissa 200 asteessa kunnes perunat ovat kunnolla pehmenneet. (n. 1,5 h). Nautitaan sokeroidun puolukkasurvoksen kanssa.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Mehevät sitruunamuffinssit






Huomenna on tulossa vieraita, joten etsiskelin netistä sopivaa muffinssireseptiä. TastyCakelta löysinkin aivan ihanan sitruunamuffinssien ohjeen. En viitsi sitä tähän toistaa, kun tein ihan ohjeen mukaan ilman mitään muutoksia. Sopivan sitruunainen minun makuuni. Nam!